Olen vuonna 1980 syntynyt nainen Hämeenlinnasta. Ensimmäinen amstaffini "Velho" minulle tuli vuonna 2001.
Velho oli ehkä maailman paras koira, rakastin sen luonnetta ja sen seurauksena rotu vei minut täysin mukanaan.
Vuosien saatossa minulla on asustellut kotona 6 amstaffia.
Tällä hetkellä kotona yksi uros ja viisi narttua.


Pyrin kasvatustyölläni viemään rotua eteenpäin ja jalostamaan terveitä koiria, unohtamatta luonnetta.
Itse luustosairauden takia yhden koiran lopettaneena, terveys on minulle ensisijaisen tärkeää.
Amstaffien kasvatuksessa olen vielä lapsen kengissä, vaikka rodun parissa olen kauan ollutkin.

Omien koirieni kanssa harrastamme monipuolisesti: hakua, jälkeä, taakanvetoa, tottista ja näyttelyitä. Se minusta onkin mahtavaa, että tämän rodun kanssa voi tehdä oikeastaan mitä vaan, ovat aina kaikessa täysillä mukana.


Kasvattajan peruskurssin kävin lokakuussa 2010 ja nyt odotellaan kennelnimen virallista hyväksymistä.
Kasvattajana vastuuni ei todellakaan pääty siihen kun koira ja raha vaihtaa omistajaa. Mielelläni olen kasvattieni omistajien kanssa yhteydessä läpi koiran elämän, niin ilossa kuin surussa. Minulle voi soittaa koska tahansa ja kysyä neuvoa mieltä askartavissa asioissa.

                                         -Petra-